

Pine Products of Lapland
AITO PERÄPOHJALAINEN
Simply the Best
Allak.

Grillikota Allak rakennetaan vanhojen Peräpohjalaisten perinteiden mukaisesti. Näihin perinteisiin kuuluvat muun muassa ulkonevat seinät.
Ulkonevien seinien yhtenä etuna on, että seinäpinnat pysyvät paremmin suojassa säänvaihteluilta varmistaen näin tuotteelle pidemmän elinkaaren. Lisäksi ulkonevat seinät tekevät istuma-asennosta rennomman ja koko mökistä sopusuhtaisen näköisen.
Allak on parhaimmillaan nautittuna hämärtyvissä syysilloissa hyvän seuran ja ruuan kera, mutta se sopii myös ympärivuotiseen käyttöön.
Kolmen makuualustaksi levitettävän penkinsä vuoksi Allak toimii myös vieras-, metsästys- tai kalastusmajana.
Sauna-Allak.

Grillatessa usein alkaa tehdä mieli saunoa. Saunoessa taas tahtoo tulla nälkä. Ongelmaan on yksinkertainen ratkaisu.
Yhdistelmäkota Sauna-Allak, jossa grillikota on liitetty saunakotaan. Rentouttavien löylyjen päälle on mukavaa vilvoitella grillikodassa. Tällainen elämyskeskus omalla takapihalla kuuluisi olla jokaisella.
INFO.
Vuodesta 2000.
Alusta asti ajatuksena oli tuottaa ulkonäöltään yksilöityjä mökkejä.
Myös toimitukset ja pystytykset ovat kuuluneet aina yrityksen toimenkuvaan.
Tämä siksi, että asiakas saa käyttövalmiiin mökin mahdollisimman pienellä vaivalla.
Vuosien saatossa toimivaksi osoittautunut konsepti on käytössä edelleen.
Suunnittelemme itse kaikki tuotteemme. Tämän vuoksi voimme tarjota valtavirrasta edukseen poikkeavia mökkejä. Korkealaatuisten, suomalaisten raaka-aineiden, ammattitaidon-ja tarkkuuden avulla voimme taata asiakkaillemme ensiluokkaisia tuotteita.
Tuotteemme on kansainvälisen tekijänoikeuslain suojaamia.
Tilaus
Tilauksen voi tehdä puhelimitse tai sähköpostilla joko suoraan yritykselle tai lähimmälle jälleenmyyjälle.
Toimitusaika sesonkiaikana huhti-marraskuussa on noin 4-5 viikkoa tilauksesta.
Tilauksen maksaminen.
Tilaus maksetaan toimituksen yhteydessä ja mielellään käteisellä. Sähköinen maksu myös mahdollinen.
Toimitus
Rahti ja pystytys järjestyy kaikkialle Suomessa ja Ruotsissa, mutta mökin pystytyspaikalle on oltava kuorma-autolla kuljettava tie.
Jos kuorma-autolta pystytyspaikalle tulee mökkielementeille kantomatkaa yli 10 metriä, tulee asiakkaan järjestää kantoapua.
Pohjatyöt
Huom! Pohjatyöt eivät kuulu mökin hintaan ja asiakkaan tulee tehdä pohjatyöt ennen toimitusta
Ohjeet pohjatöiden tekoon löydät allaolevasta linkistä.